Venäjällä jäänteiden jäljillä.

Tässä kohtaa tunnustan, että tein elämäni ensimmäisen Venäjän matkani viime viikolla, vaikka täältä alle 60 km rajalle onkin. Jostainhan se on aloitettava, ja nyt aloitin sukumatkalla. Äidin puolen suvun maatilat ovat jääneet sodan aikana Jääskeen ja käytiin katsomassa mitä on jälellä. Pysähdyttiin matkan aikana myös lyhyesti Ihantalan taistelu paikalle pystytetyllä muistomerkillä. Päivä päättyi Viipuriin ja ruokailuun Pyöreässä Tornissa, jossa söin elämäni ensimmäistä kertaa HYVÄÄ borch (Bors? Borsch?) ...borssikeittoa.

Sain ilmeisesti jonkin sortin auringon pistoksen tai nestehukan päivän aikana (+28 ja farkut, sekä hemmetisti kävelyä, mikä mahtava yhdistelmä. Okei, käveltiin sellaisessa pusikossa, että punkkien välttämiseksi parempi vain). Päätä särki ja huono-olo, joten kuvat jäi vähiin loppupäivästä. Kotona oltiin takaisin puolen yön aikoihin.

Maisemat vaihtuivat totaalisesti rajan ylityksen jälkeen.

Käytiin ensin 1500-luvulla rakennetulla kirkolla, joka oli Jääsken seurakunnan. Siitä kirkosta ei kyllä ollut mitään jäljellä.

Yläpuolella muistomerkki, joka kertoo paikalla sijainneen Jääsken sankarihaustausmaan. Itse hautoja ei montaa ollut pystyssä. Alla kuvassa on alueelta nostettu muutamia hautakiviä, ja asetettu ne entisen kirkon portaille. Muuta siitä ei ollutkaan enää jäljellä.

Yksittäisiä hautakiviä oli vielä pystyssä pitkän ruohon keskellä siellä täällä:

Lisäksi samaiselle hautausmaalle on pystytetty nälänhädässä kuolleiden muistomerkki vuonna 1916. 

Kirkosta itsestään ei ollut mitään jäljellä, mutta tilalle oli sommiteltu alttari, joka joskus sijaitsi kyseisellä paikalla. Lisäksi (taas) muistomerkki kirkosta.

Seuraavaksi minun välimatka kuvailuja: 

Lyhyen ajomatkan jälkeen päästiin metsän reunaan, josta olikin jonkin verran käveltävää, koska perille ei johtanut kinttupolkua kummempaa tietä. Nikke innostui poseeraamaan paikallisen kauneuden edessä. Sitä olikin tarjoilla vähän väliä.

Tarina kertoo, että joku sukulaiseni (en nyt muista minkä sortin tapaus) oli innokas kieputtamaan lähekkäin kasvavia puita yhteen nuorena poikana. Alla yksi sellainen, liekö sattumaa, vai onko kyseessä hänen aikaan saannoksensa?

Siinä se nyt sitten on:

Tässä on ylätuvan perustuskivi.

Pihallamme on myös kasvanut ruusuja:

Navetasta oli jäljellä ajoliuska ja sikalan perustukset jäljellä. 

Näyttää ehkä matalalta, mutta polvenkorkuinen on tuo perustus

Päärakennuksen perustuksia.

Aika vähän siis mitään oli enää jäljellä. Karusti voisi todeta, että kasa kiviä. Oli meillä mukana sentäs sukulainen, joka osasi kertoa ja muisti miltä siellä on joskus näyttänyt. Ja oli siitä talosta tallessa yksi kuva. (Pitäisi varmaan kaivaa se ja liittää tänne). Alueella on myös ollut maastopalo tai jonkin muun sortin palo, sillä  puiden rungot olivat ihan mustat.

Käytiin myös toisilla jäännöksillä, pitänee äitiltä kysyä, että miten nämä nyt menivät. Kyseessä siis Elvi mummon vanha kotitalo, mutta mitähän sukua se siis mahtaa olla. Äidin mummo? Siitä talosta ei ollut muuta jäljellä, kuin kotipihan syreenit:

Tosi huonoja kuvia, tässä kohtaa alkoi iskeä itseeni väsymys, joten hutkimalla tuli otettua. Ei näin. Harmittaa jälkikäteen. Terv. nimim. kokemuksen syvä rintaääni.

Seuraavaksi välimat kuvailu bussin ikkunasta:

Sitten oltiinkin jo Ihantalan muistomerkillä.

Viipuria bussin ikkunan läpi ja laatu on taattu:

PRISMAN MAINOS! Lappeenranta ja Imatra :D Taustalla kauppahalli

Viipurin linna

Pyöreä torni, jossa käytiin ruokailemassa

Loppuun bonuskuva, jotka on siis Niken ottama, ei minun :D

Niken otos, se löytää aina autokauneutta.

Tulin siihen tulokseen, että haluan käydä vielä uudestaan Venäjällä. Metsässä rämpiminen saa jäädä, varsinkin kun paikoista ei ollut enää mitään jäljellä paitsi satunnaisia kiven murikoita (perustuskiviä). Haluaisin käydä Viipurissa ja Pietarissa ostosmatkalla, jos saan valita, mutta sen suurempaa ihastusta Venäjä ei minussa herättänyt.