Venäjällä jäänteiden jäljillä.

Tässä kohtaa tunnustan, että tein elämäni ensimmäisen Venäjän matkani viime viikolla, vaikka täältä alle 60 km rajalle onkin. Jostainhan se on aloitettava, ja nyt aloitin sukumatkalla. Äidin puolen suvun maatilat ovat jääneet sodan aikana Jääskeen ja käytiin katsomassa mitä on jälellä. Pysähdyttiin matkan aikana myös lyhyesti Ihantalan taistelu paikalle pystytetyllä muistomerkillä. Päivä päättyi Viipuriin ja ruokailuun Pyöreässä Tornissa, jossa söin elämäni ensimmäistä kertaa HYVÄÄ borch (Bors? Borsch?) ...borssikeittoa.

Sain ilmeisesti jonkin sortin auringon pistoksen tai nestehukan päivän aikana (+28 ja farkut, sekä hemmetisti kävelyä, mikä mahtava yhdistelmä. Okei, käveltiin sellaisessa pusikossa, että punkkien välttämiseksi parempi vain). Päätä särki ja huono-olo, joten kuvat jäi vähiin loppupäivästä. Kotona oltiin takaisin puolen yön aikoihin.

Maisemat vaihtuivat totaalisesti rajan ylityksen jälkeen.

Käytiin ensin 1500-luvulla rakennetulla kirkolla, joka oli Jääsken seurakunnan. Siitä kirkosta ei kyllä ollut mitään jäljellä.

Yläpuolella muistomerkki, joka kertoo paikalla sijainneen Jääsken sankarihaustausmaan. Itse hautoja ei montaa ollut pystyssä. Alla kuvassa on alueelta nostettu muutamia hautakiviä, ja asetettu ne entisen kirkon portaille. Muuta siitä ei ollutkaan enää jäljellä.

Yksittäisiä hautakiviä oli vielä pystyssä pitkän ruohon keskellä siellä täällä:

Lisäksi samaiselle hautausmaalle on pystytetty nälänhädässä kuolleiden muistomerkki vuonna 1916. 

Kirkosta itsestään ei ollut mitään jäljellä, mutta tilalle oli sommiteltu alttari, joka joskus sijaitsi kyseisellä paikalla. Lisäksi (taas) muistomerkki kirkosta.

Seuraavaksi minun välimatka kuvailuja: 

Lyhyen ajomatkan jälkeen päästiin metsän reunaan, josta olikin jonkin verran käveltävää, koska perille ei johtanut kinttupolkua kummempaa tietä. Nikke innostui poseeraamaan paikallisen kauneuden edessä. Sitä olikin tarjoilla vähän väliä.

Tarina kertoo, että joku sukulaiseni (en nyt muista minkä sortin tapaus) oli innokas kieputtamaan lähekkäin kasvavia puita yhteen nuorena poikana. Alla yksi sellainen, liekö sattumaa, vai onko kyseessä hänen aikaan saannoksensa?

Siinä se nyt sitten on:

Tässä on ylätuvan perustuskivi.

Pihallamme on myös kasvanut ruusuja:

Navetasta oli jäljellä ajoliuska ja sikalan perustukset jäljellä. 

Näyttää ehkä matalalta, mutta polvenkorkuinen on tuo perustus

Päärakennuksen perustuksia.

Aika vähän siis mitään oli enää jäljellä. Karusti voisi todeta, että kasa kiviä. Oli meillä mukana sentäs sukulainen, joka osasi kertoa ja muisti miltä siellä on joskus näyttänyt. Ja oli siitä talosta tallessa yksi kuva. (Pitäisi varmaan kaivaa se ja liittää tänne). Alueella on myös ollut maastopalo tai jonkin muun sortin palo, sillä  puiden rungot olivat ihan mustat.

Käytiin myös toisilla jäännöksillä, pitänee äitiltä kysyä, että miten nämä nyt menivät. Kyseessä siis Elvi mummon vanha kotitalo, mutta mitähän sukua se siis mahtaa olla. Äidin mummo? Siitä talosta ei ollut muuta jäljellä, kuin kotipihan syreenit:

Tosi huonoja kuvia, tässä kohtaa alkoi iskeä itseeni väsymys, joten hutkimalla tuli otettua. Ei näin. Harmittaa jälkikäteen. Terv. nimim. kokemuksen syvä rintaääni.

Seuraavaksi välimat kuvailu bussin ikkunasta:

Sitten oltiinkin jo Ihantalan muistomerkillä.

Viipuria bussin ikkunan läpi ja laatu on taattu:

PRISMAN MAINOS! Lappeenranta ja Imatra :D Taustalla kauppahalli

Viipurin linna

Pyöreä torni, jossa käytiin ruokailemassa

Loppuun bonuskuva, jotka on siis Niken ottama, ei minun :D

Niken otos, se löytää aina autokauneutta.

Tulin siihen tulokseen, että haluan käydä vielä uudestaan Venäjällä. Metsässä rämpiminen saa jäädä, varsinkin kun paikoista ei ollut enää mitään jäljellä paitsi satunnaisia kiven murikoita (perustuskiviä). Haluaisin käydä Viipurissa ja Pietarissa ostosmatkalla, jos saan valita, mutta sen suurempaa ihastusta Venäjä ei minussa herättänyt.

Kyllä kesä on kiva

Syreenit pihallamme ovat alkaneet kukkia, joten piti heti päästä kuvailemaan niitä.

Kovin paljon en ehtinyt kuvailla, koska olin aika myöhään liikenteessä, niin aurinko kerkesi karata naapurin kuusien taakse.

Sillisalaatti

Muutto, työt, koulu. Siinähän ne sitten olikin. Aloitin työt huhtikuun viimeisenä maanantaina, ja siinä sivutoimena tehnyt viimeisiä koulutehtäviä. Eli tekemistä on riittänyt. Kävin töitä edeltävänä sunnuntaina kuvaamassa Match Showssa hyväntekeväisyys mielessä. Eli siis tuotot menivät hyväntekeväisyyteen, ja minun panokseni oli kykkiä pihalla, kuvata miljoona koiraa ja antaa kuvat eteenpäin.

En ole ennen ollut tuollaisessa tapahtumassa, joten olin rehellisesti sanottuna hieman pihalla. Ja kuviakin otin, kuulemma pönötyskuvat (googlaa Match Show, niin tiedät mitä tarkoitan) ovat ne tärkeimmät. Ehkä, toivottavasti, onnistuin. Tai sitten ei. Mutta oppi ja ikä ja kaikki. Kerkesin vasta tänään käymään kuvia läpi, osa oli onnistuneita ja osa taas ei. Ehkä lievästi ottaa päähän, mutta... no joo. Seliseli. 697 kuvaa tuli jokatapauksessa otettua.

Laitan nyt muutaman kuvan, jotka eivät ole pönötyskuvia.

Tässä koirassa oli jotain, joka sai minut hymyilemään.

Mitähän olen mahtanut ajatella, kun olen ottanut tämän kuvan?

Viime postauksessa totesin, että paras kamera on se mikä on mukana. Alla olevan kuvan otin saamistani kukista iPadilla. Ei aina kaikki ole väline urheilua.

Tästä nyt tuli kovin tekstipainotteinen, kun en ole ehtinyt kuvailemaan työ ja koulu kiireiden takia. (ja selitykset jatkuvat...). Laitan siis loppuun vielä kuvan suunnittelemastani tölkistä. Tuli aikas hieno, vaikka itse sanonkin. :) 

Ostaisitko eXXXtra NRJ - Energia juomaani? :D

Paras kamera on se joka sinulla on sillä hetkellä mukana.

Niin. Kuulin otsikon sukulaisehdokkaaltani, joka oli kuullut sen jostain muualta. No joku sen kuitenkin on sanonut, ja hän on kyllä ihan oikeassa. Elämässä tulee vain joskus tilanteita, milloin ei ole mukana sitä hienoa hienompaa järjestelmä kameraa tai muita leluja. Parempi on olla joku kamera kun ei kameraa ollenkaan.

Tässä muutamia otoksia, joita olen napannut Lumia 710 puhelimellani. 

Miljoona miljoona miljoona autoa

Mietin myös olisinko otsikoinut juttunu aiheella: Mitä tein pääsiäisenä? No olin tietenkin siellä, missä kaikka autoalan harrastajat. American Car Showssa. Erään herrasmiehen hovikuvaaja taitaa kuvata päivän olotilaani. "Ota kuva, ota kuva, ota kuva..." Ja minähän otin. Valitsin nyt alle, omat lempiotokseni.

Miljoona autoa ja miljoona ihmistä.

Haluan samanlaisen parkkikiekon :D

Joka tyttö tarvii oman vaaleanpunaisen auton.

"Cold, Slow, Noisy and Ugly"

Tämä hieno mafia-auto oli myytävänä.
Ei ostettu, koska haluan omaan mafia-autooni sen vararenkaan sivulle ;)

Niin miksi meinasin otsikoida jutun: "Mitä tein pääsiäisenä?" Meillä oli pari hoitokoiraa tässä muutaman päivän ajan. Siksi. :D Mutta koirat on kivoja, pari koirakuvaa loppuun:

"Mitä sä teet?" 

"Pelaa munkaa!"

Koirista tuli mieleen, että lupauduin alustavasti kuukauden päästä kuvailemaan paikallisessa Match Showssa.

Lehtijuttu

Äiti yllätti minut lähettämällä linkin.

Kuvaani oli käytetty paikallislehti Reimarin lehtijutussa, joka kertoi Vehkajoen kunnostuksesta. Olin antanut luvat käyttää kuviani, kunhan nimi mainitaan kuvani yhteydessä, ja mukavana yllätyksenä niistä yksi oli kelvannut mukaan juttuun.

Reimarin levikki on 15 800 kpl, ja se käsittää Haminan, Miehikkälän, Virolahden, Liikkalan ja Ruotilan alueet. Kyseinen artikkeli ilmeistyi torstaina 14.3.2013.

En tiedä miten kauan linkki on voimassa, joten tässä vielä linkin kuva:

Jälkikirjoituksena huomautettakoot, että vaikka artikkelissa haastatellaan Juha Postia, hän ei ole isäni, kuten minulta jo kysyttiin. Tietääkseniin emme ole lainkaan sukua toisillemme.